 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Tabbulehsalaatti |
|---|
| Aineet | 2 dl bulguria eli höyrytettyjä vehnänjyviä
½ dl hienonnettua persiljaa
4 tomaattia
sipuli
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
suolaa
pippuria
tuoretta minttua
Kastike:
½ dl oliiviöljyä
sitruuna
vettä | | | Valmistus | Liota ryynejä vedessä tunti ja huuhtele
Valmista kastike ja kaada se ryynien päälle, anna marinoitua 15-20 minuuttia
Poista tomaateista sisusta ja kuutioi ne, hienonna sipuli
Hienonna valkosipulin kynnet ja mintun lehdet
Yhdistä kaikki ainekset keskenään
Mausta suolalla ja pippurilla, tarkista maku | | Libanon |

|
|
|
|