Päivän vitsi
Miksi kansanedustajat ovat ihmissyöjien herkkuruokaa? - Ne menevät helposti alas, kun ne on niin hyvin voideltu.
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1942Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1816Joulukalkkuna
1758Lipeäkala uunissa
1559Nopea pizzapohja leivinjauheella
1050Waldorfin salaatti
1038Kinkun kuorrutus
1030Vanhan ajan Rexkakku
867Uunihauki
805Broilerilasagne
794Tonnikalapastasalaatti

Tapasjuurekset
Aineet
700 g perunoita 
3 suurta tuoretta 
punajuurta
1 pkt pekonia
1/2 dl Thai Sweet -chilikastiketta
2 tl basilikaa tai oreganoa
ripaus merisuolaa myllystä
Valmistus
Pese perunat hyvin ja leikkaa kuorineen lohkoiksi. Nosta perunat kulhoon ja mausta chilikastikkeella. Anna perunoiden maustua sen aikaa jääkaapissa, kun valmistat punajuuret. Kuori punajuuret ja leikkaa ne kahtia. Leikkaa puolikkaat kuuteen osaan lohkoiksi ja pekoniviipaleet neljään osaan. Kiepauta pekonipalat punajuurien päälle. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Taita leivinpaperin keskelle taitos, jotta uunipelti jakaantuu kahteen osaan. 
Kaada perunalohkot ja punajuuret uunipellille omille puolilleen. Ripottele pinnalle yrttiä. Paista perunoita ja punajuuria 225-asteisen uunin keskitasolla noin 30-35 minuuttia. Mausta kypsät perunat suolalla. Tarjoa lisänä valkosipulidippiä. 
Juhannus

Share Share Share

Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät