 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Asiakas lukee ruokalistaa pystymättä tekemään päätöstään. Lopulta hän sanoo: Tuokaa minulle rapuvoileipä. Valitettavasti meillä ei nyt ole muita äyriäisiä kuin munia. |
|
|
| Punaiseksi keitetty kurttukaali |
|---|
| Aineet | 1 keskikokoinen kurttukaali
50 g liotettula kiinalaisia sieniä
1 nippu kiinansipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
2 rkl seesamiöljyä
2 dl kanalientä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl luumukastiketta
3 rkl etikkaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl makusuolaa muutama tippa chiliöljyä | | | Valmistus | Puhdista ja pese kaali ja leikkaa se pieniksi lohkoiksi. Pilko liotetut sienet. Puhdista ja pese kiinansipulit. Leikkaa ohuiksi renkaiksi. Murskaa valkosipulinkynnet ja sekoita suola joukkoon.
Kuumenna öljy pannussa ja ruskista siinä valkosipuli. Lisää vihannekset pannuun ja paista 5 minuuttia. Sekoita keskenään kanaliemi, soijakastike, luumukastike, etikka, sokeri ja suola ja kaada pannuun. Keitä hitaasti kannen alla 10 minuuttia. Mausta makusuolalla ja chiliöljyllä. Tarjoile heti.
| | Kiina |

|
|
|
|