 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Sokerisuolatut retiisit |
|---|
| Aineet | 2-3 nippua retiisejä (pyöreitä)
1 tl suolaa
1 tl sokeria
| | | Valmistus | Huuhdo retiisit ja poista niistä siististi varret ja juuri. Viillä retiiseihin terävällä ohuella veitsellä viiltoja 1-2 mm välein siten, kuin viipaloisit, mutts jätä viipaleet alhaalta kiinni toisiinsa. Pane sokeri, suola ja retiisit lasipurkkiin, sulje kansi ja ravistele purkkia niin että ainekset sekoittuvat hyvin. marinoi ainakin 6 t. tai yli yön. Valmiit retiisit oust aivan pehmeitä, niin että niitä voi taivutella kauniin muotoisiksi. Tarjoile sellaisenaan tai käytä muiden ruokien koristeluun.
| | Kiina |

|
|
|
|