 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kapteenille oli tullut valituksia, että ruoka oli kehnoa. Hän asteli keittiölle ja maistoi sitä: - Ei tässä keitossa ainakaan mitään vikaa ole, kapteeni totesi kersantille. - Se onkin kahvia, herra kapteeni. |
|
|
| Cheese-cake 8-annosta |
|---|
| Aineet | Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
Täyte:
500 g maitorahkaa valutettuna
300 g Hovi-maustamatonta tuorejuustoa´
1 sitruunan kuori raastettuna
1 sitruunan mehu
2½ dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
1 dl perunajauhoja
5 keltuaista
5 valkuaista
| | | Valmistus | Valmistetaan irtopohjavuoassa(halk.24cm).Valmista taikina ja levitä se vuokaan, nosta taikinaa reunoille 5cm:n korkeudelle. Peitä vuoka kelmulla ja laita jääkaappiin täytteenteon ajaksi.
Kaada valutettu(2 tuntia) rahka kulhoon ja sekoita joukkoon Hovi-tuorejuusto, sitruunankuoriraaste, sitrruunanmehu, puolet sokerista, vaniljasokeri, perunajauhot ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset ja loppu sokeri Kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahto varovasti sekoittaen täytteen joukkoon.
Kaada täyte vuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin tunti. Peitä pinta kun se on saanut kauniin värin. Irrota kakku vasta täysin kylmänä, mieluiten seuraavana päivänä. Tarjoa sellaisenaan tai marjakastikkeen kanssa. Sihtaa kakun pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua, jos haluat.
| | Juusto |

|
|
|
|