 |
|  |
 |
Päivän vitsi |
Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
Kanaa ja pistaasia appelsiinikastikkeessa |
---|
Aineet | 4 kananrintaa, joista luut ja nahka on poistettu
100 g kuorittuja ja rouhittuja pistaasipähkinöitä
4 ohutta viipaletta juustoa, esimerkiksi turkkilaista lampaanmaitojuustoa
tai gruyèreä
1 muna sekoitettuna 1 ruokalusikalliseen maitoa
jauhoa, voita
1 lasillinen rakia tai pastista
kahden appelsiinin mehu
kahden appelsiinin siemenettömiä lohkoja
merisuolaa ja pippuria
| | Valmistus | Nuiji kananrintoja kevyesti kahden talouskelmun välissä lihanuijalla tai
kaulimella, niin että saat niistä ohuita leikkeitä. Ripottele kullekin
pistaasipähkinöitä ja mausta suolalla ja pippurilla. Laita juustoviipale
pähkinöiden päälle, kierrä kukin rintaleike rullalle sikarin muotoiseksi
ja sulje puisella cocktailtikulla. Kasta kanarullat munaseokseen ja
pyörittele sitten jauhoissa.
Ravistele ylimääräiset jauhot pois ja paista
rullat voissa suuressa pannussa joka puolelta kullanruskeiksi. Tähän kuluu
noin 15-20 minuuttia. Kun kana on kypsää, kaada raki pannuun ja liekitä
kana. Anna rakin lämmetä muutama sekunti, sytytä se sitten palamaan ja
seiso itse tarpeeksi kaukana. Sekoita se pannussa olevaan voihin ja muihin
nesteisiin. Ota kana pannusta ja pidä se lämpimänä.
Lisää appelsiini kuuman pannuun ja keitä, kunnes neste on vähentynyt ja tullut hieman siirappimaiseksi. Mausta maun mukaan, vatkaa joukkoon nokare voita, jolloin kastikkeesta tulee tasaista ja kermaista. Siivilöi kastike
puhtaaseen pannuun, lisää appelsiinilohkot ja kuumenna varovasti. Kaada
sitten kastike kanan päälle ja tarjoile.
| Turkki |

|
|
|
|