Päivän vitsi
Miksi sanot kokkianne epänormaaliksi? - Hän nauraa pilkkoessaan sipulia.
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1942Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1816Joulukalkkuna
1758Lipeäkala uunissa
1559Nopea pizzapohja leivinjauheella
1050Waldorfin salaatti
1038Kinkun kuorrutus
1030Vanhan ajan Rexkakku
867Uunihauki
805Broilerilasagne
794Tonnikalapastasalaatti

Mustekalaa viinikastikkeessa
Aineet
1 kg kalmareita 

5 rkl oliivi- tai muuta kasviöljyä 

500 g sipulia viipaloituna 

0,6 dl valkoviiniä 

1 ½ dl vettä 

2 pientä tomaattia kuorittuna ja paloiteltuna 

1 tl oreganoa 

suolaa ja vastarouhittua mustapippuria 

Valmistus
Perkaa kalmarit vetämällä päät irti muusta osasta. Avaa suppilo-osa pitkittäisesti ja poista sisälmykset. Huuhdo pois hiekanmurut ja valuta. Leikkaa pään yläosa irti juuri silmien alapuolelta, mutta varo roiskuttamasta mustetta päällesi. Heitä leikattu osa pois ja käytä päästä vain jäljelle jäänyt nauhamainen kaistale, johon lonkerot ovat kiinnittyneet. Huuhdo hyvin ja valuta. Viipaloi liha 2 ½ cm:n pätkiksi.

Kuumenna öljy ja kuullota sipulit, nosta lämpöä, lisää pannuun kalanpalat ja paista voimakkaasti samalla sekoitellen, kunnes kaikki neste on haihtunut ja kala alkaa tarttua pannuun. Kaada viini hitaasti pannulle ja lisää vesi, yrtit ja mausteet. Peitä kannella ja hauduta 30 min välillä sekoitellen, jotta ruoka ei tartu pannun pohjaan. Lisää tomaatit ja keitä vielä 5-6 min, niin että kala peittyy kauttaaltaan samettimaiseen kastikkeeseen.

Ruoka sopii pääruuaksi riisin tai pastan kanssa tai sellaisenaan eturuuaksi tuoreen leivän kanssa, jolloin leipää voidaan kastaa houkuttelevan makeaan kastikkeeseen.
Kalaruoka

Share Share Share

Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät