Päivän vitsi
Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..."
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1947Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1819Joulukalkkuna
1762Lipeäkala uunissa
1562Nopea pizzapohja leivinjauheella
1056Waldorfin salaatti
1042Kinkun kuorrutus
1032Vanhan ajan Rexkakku
869Uunihauki
808Broilerilasagne
798Tonnikalapastasalaatti

Lataa PDF
Hernekeitto kinkun kera
Aineet
500 g kuivattuja vihreitä herneitä 
2 ½ I vettä 
2 rkl oliiviöljyä 
1 dl purjoa silputtuna 
1 dl selleriä silputtuna 
1 dl sipulia silputtuna 
1 laakerinlehti 
2 tl suolaa 
2 dl savukinkkua kuutioina 
persiljasilppua

Valmistus
Huuhdo herneet. Laita ne suureen kattilaan ja kaada vesi päälle. Laita kattilan päälle kansi ja anna herneiden liota vähintään 8 tuntia. Voit myös keittää herneitä pari minuuttia. Ota sitten kattila pois levyltä ja anna herneiden hautua kannen alla noin 1 ½ tuntia. Paista purjo-, selleri- ja sipulisilppua öljyssä noin kymmenen minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä. 

Lisää kasvikset, laakerinlehti ja suola herneiden joukkoon. Laita kansi kattilan päälle ja kuumenna hitaasti kiehumispisteeseen. Käännä levy miedommalle lämmölle, kuori vaahto veden pinnalta ja keitä 2 tuntia. Ota sitten laakerinlehti pois keiton joukosta. 

Siivilöi neste pois ja laita se sivuun odottamaan. Hienonna muut ainekset monitoimikoneessa. Lisää tarvittaessa hieman nestettä, jotta seoksesta tulee tasaista. Kaada keitto takaisin kattilaan ja lisää nestettä, kunnes keitto on mielestäsi sopivan sakeaa. Mausta makusi mukaan. 

Lisää joukkoon savukinkkukuutiot ja keitä vielä 5 minuuttia. Ripottele keiton pinnalle persiljaa. Halutessasi voit ohentaa keittoa vedellä tai kanaliemellä
Liharuoka

Lataa PDF
Share Share Share

Fibudo - tehokkuutta päivään!
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Verkkosivujen osaaja! Worspress sivustot edullisesti!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät