Päivän vitsi
Tv-kokkien väkivaltainen saunareissu: Vanamo heitti Kolmosen pesään.
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1942Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1816Joulukalkkuna
1758Lipeäkala uunissa
1559Nopea pizzapohja leivinjauheella
1050Waldorfin salaatti
1038Kinkun kuorrutus
1030Vanhan ajan Rexkakku
867Uunihauki
805Broilerilasagne
794Tonnikalapastasalaatti

Munuaisia kiinalaiseen tapaan
Aineet
500    g       porsaan tai lampaan munuaisia
2                  Isoa purjoa
2        rkl      öljyä


Kastike:
2       dl        vettä
1/2               kanaliemikuutio
3       rkl       sokeria
3-4    rkl       hunaja-omenaviinietikkaa
3       rkl       soijakastiketta
1/2    tl         inkiväärijauhetta
1       rkl       perunajauhoja
Valmistus
1. Leikkaa huuhdotut munuaiset pieniksi paloiksi.

2. Käytä purjon valkoinen osa. Leikkaa ne ensin halki ja huuhdo ja leikkaa       sitten palasiksi.

3. Sekoita keskenään kaikki kastikeainekset.

4. Kuumenna padassa tai paistinpannussa öljy. Lisää purjonpalat ja paista     niitä pari minuuttia. Siirrä purjot pannulta odottamaan, lisää öljyä ja         paista kuumassa rasvassa munuaiset sekoitellen 2-3 minuuttia.

5. Lisää purjo takaisin pannulle ja kaada joukkoon kastikeainekset.

6. Keitä vielä 10 min.

7. Tarkista maku.
Liharuoka, Kiina

Share Share Share

Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät