Päivän vitsi
Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..."
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1942Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1816Joulukalkkuna
1758Lipeäkala uunissa
1559Nopea pizzapohja leivinjauheella
1050Waldorfin salaatti
1038Kinkun kuorrutus
1030Vanhan ajan Rexkakku
867Uunihauki
805Broilerilasagne
794Tonnikalapastasalaatti

Vadelmavaniljaleivokset
Aineet
350 g valmista murotaikinaa
3 dl kevytkermaa
5 rkl maitoa
25 g sokeria
2 kananmunaa
1 keltuainen
1 tl vaniljaesanssia
225 g vadelmia

Valmistus
Kaulitse taikina jauhotetulla pöydällä ja vuoraa sillä kuusi läpimitaltaan 10-senttistä leivosvuokaa. Pistele pohjia haarukalla ja pane jääkaappiin 10-15 minuutiksi. Paista leivospohjia 220 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Ota leivospohjat uunista ja alenna sen lämpötila 190 asteeseen.

Laita kerma ja maito pieneen kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä ja lisää sokeri. Sekoita, kunnes sokeri on liuennut. Seos ei saa kiehahtaa.

Vatkaa munat ja keltuainen keskikokoisessa kulhossa, lisää vaniljaesanssi. Lisää kuuma kerma-maito koko ajan sekoittaen. Siivilöi seos mittakannuun.
Jaa vaniljakastike leivosvuokiin ja lisää vadelmat. Paista uunissa noin 25 minuuttia tai kunnes täyte on hieman hyytynyt. 

Tarjoile leivokset lämpiminä tai kylminä.
Jälkiruoka

Share Share Share

Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät