Päivän vitsi
Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..."
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1942Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1816Joulukalkkuna
1758Lipeäkala uunissa
1559Nopea pizzapohja leivinjauheella
1050Waldorfin salaatti
1038Kinkun kuorrutus
1030Vanhan ajan Rexkakku
867Uunihauki
805Broilerilasagne
794Tonnikalapastasalaatti

Rahkakohokas
Aineet
 n. 80 g rahkaa (valuta muutama tunti suodatinpaperin läpi)
2 kananmunaa
1 munanvalkuainen
40 g (1/2 dl) sokeria
neljänneksen sitruunan raastettu kuori
voita vuoan voiteluun

 
Valmistus
1. Painele valutettu rahka siivilän läpi. Erottele munien valkuainen ja keltuainen toisistaan. 
2. Vatkaa 2 munankeltuaista, 30 g sokeria ja hienoksi raastettu sitruunankuori vaahdoksi. 
3. Sekoita vaahtoon siivilöity rahka ja tee seoksesta mahdollisimman tasainen.
4. Voitele vuoka huolellisesti. Voit ripotella vuoan reunoille sokeria korppujauhojen tapaan.
5. Vatkaa sitten kaikki kolme valkuaista ja loput sokerista kovaksi vaahdoksi. Sekoita valkuaisvaahto varovasti perusmassaan.
6. Kaada kohokasmassa vuokaan ja laita uuniin 180-200 asteeseen noin 15 minuutiksi.
Tarjoa suomalaisen marjakeiton kanssa. 
Jälkiruoka

Share Share Share

Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät