 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Omenakiisseli |
|---|
| Aineet | 6 hapahkoa omenaa
5 dl vettä
3/4 dl sokeria
1 pala kanelitankoa
1 tl perunajauhoja
| | | Valmistus | Kiehauta vesi, sokeri ja kanelitanko. Lisää kuoritut, paloitellut omenat ja keitä ne pehmeiksi. Ota kanelitanko pois ja sekoita niin, että omenoiden rakenne rikkoutuu. Siirrä kattila pois liedeltä. Sekoita perunajauho pieneen tilkkaan kylmää vettä. Kaada tasaisena nauhana koko ajan rauhallisesti lusikalla sekoittaen. Kiehauta ja nosta kattila pois liedeltä.
Tarjoa jäähdytettynä. | | Jälkiruoka |

|
|
|
|