 |
|  |
 |
Päivän vitsi |
Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
Helppo omenapiirakka |
---|
Aineet | Pohja:
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
2 dl piimää
2 dl sulatettua margariinia tai voita
Päälle:
1-1½ l ohuita omanaviipaleita
Pinnalle:
2 dl sulatettua margariinia tai voita
3 dl fariinisokeria
2 dl kauraleseitä
4 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia
2 tl vanilliinisokeria
| | Valmistus | 1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
2. Lisää joukkoon piimä ja rasvasula. Sekoita taikinaa vain
sen verran, että aineet tasoittuvat.
3. Levitä taikina reunalliselle uunipannulle leivinpaperin päälle.
4. Ripottele pinnalle omenakuutiot.
5. Sekoita rasvasulan joukkoon muut pinnalle tulevat aineet.
6. Ripottele seos omenakuutioiden päälle.
7. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla
20-25 minuuttia.
VINKKI:
Jos haluat leipoa pyöreän piirasvuoan kokoisen leivonnaisen,
käytä silloin vain puolet ohjeen ainemääristä. Uunin lämpötila ja
aika ovat samat kuin pellin kokoisessa piirakassa.
| Jälkiruoka |

|
|
|
|