 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Ananasrahkatorttu |
|---|
| Aineet | Pohja:
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 rkl vettä
Täyte:
2 dl ananaspaloja
2 dl maitorahkaa
1 dl kermaviiliä
1/2 sitruunan mehu
1 rkl perunajauhoja
2-3 rkl sokeria
| | | Valmistus | Vaahdota rasva ja sokeri. Sekoita kananmuna joukkoon hyvin vatkaten. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään ja sekoita taikinaan. Lisää vesi.
Levitä taikina voidellun, matalareunaisen vuoan pohjalle ja reunoille. Aseta valutetut ananaspalat pohjan päälle. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja levitä seos ananasten päälle.
Paista torttua 200 asteessa noin 35 minuuttia. | | Leivonnainen, Naistenviikko |

|
|
|
|