Päivän vitsi
Asiakas oli jo odottanut annostaan pitkään kun hovimestari käveli ohi. Hän kysyi: Kuulkaas, mahtoiko se tarjoilija lähteä ostamaan ruokatarpeita?
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1942Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1816Joulukalkkuna
1758Lipeäkala uunissa
1559Nopea pizzapohja leivinjauheella
1050Waldorfin salaatti
1038Kinkun kuorrutus
1030Vanhan ajan Rexkakku
867Uunihauki
805Broilerilasagne
794Tonnikalapastasalaatti

Vuohenjuustosalaatti hunaja-rosmariinikastikkeella
Aineet
1 ruukku tammenlehtisalaattia
1 ruukku roomansalaattia
1 ruukku rucola-salaattia
puolikas kurkkua
2 avokadoa
1 sitruuna
balsamiviinietikkaa
mustapippuria
4 palaa paahtoleipää 
4 viipaletta (paksuus noin 1 cm) vuohenjuustoa (yht. noin 300 g)

Kastike:
4 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl balsamiviinietikkaa
tuoretta rosmariinia
Valmistus
Pese ja kuivaa salaatinlehdet ja revi ne neljälle lautaselle. 
Paloittele kurkku ja lisää salaatin päälle. 
Kuori ja paloittele avokadot ja purista palojen päälle hiukan sitruunaa tummumisen ehkäisemiseksi. Lisää avokadopalat salaatin päälle.
Ripottele salaatin päälle balsamiviinietikkaa ja rouhittua mustapippuria. 
Valmista kastike sekoittamalla kaikki raaka-aineet keskenään. 
Paahda leivät, aseta päälle vuohenjuustoviipaleet ja lämmitä mikroaaltouunissa niin, että juusto vähän sulaa. 
Aseta juustoleivät lautasille salaattipedille ja valuta päälle hunajakastiketta.
Salaatti

Share Share Share

Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät