 |
|  |
 |
Päivän vitsi |
Miksi kokki sai potkut? Hän oli patalaiska. |
|
|
Maukas lounassalaatti |
---|
Aineet | Ruukkusalaattia tai Lollo Rosso salaattia
200-300 g kypsää broileria
2-3 keitettyä perunaa
100-200 g tuoreita herkkusieniä
1 nippu retiisejä tai 2 tomaattia
ruohosipulia
2-3 dl pieniä vaaleita leipäkuutioita
1/2 tl yrttiseosta tai 1/2 rkl tuoretta hienonnettua timjamia
Kastike:
3/4 dl öljyä
2 rkl viinietikkaa
1 tl sinappia
n. 1/4 tl mustapippuria
| | Valmistus | Valitse laakea tarjoiluastia tai tee annokset suoraan lautasille.
Levitä huuhdotut sekä valutetut vähän pienemmiksi osiksi revityt salaatinlehdet astian reunoille ja pohjalle.
Leikkaa kypsä broileri ja perunat kuutioiksi sekä herkkusienet ja retiisit viipaleiksi.
Levitä aineet tarjoiluastiaan.
Paista pannussa tilkassa öljyä leipäkuutioita niin, että ne saavat hieman väriä. Mausta yrttiseoksella ja anna jäähtyä esimerkiksi lautasella.
Valmista kastike sekoittamalla öljyn joukkoon kaikki aineet.
Kaada kastike salaattiaineiden päälle ja levitä leipäkuutiot pinnalle.
| Salaatti, Sienet |

|
|
|
|