Päivän vitsi
Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..."
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1942Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1816Joulukalkkuna
1758Lipeäkala uunissa
1559Nopea pizzapohja leivinjauheella
1050Waldorfin salaatti
1038Kinkun kuorrutus
1030Vanhan ajan Rexkakku
867Uunihauki
805Broilerilasagne
794Tonnikalapastasalaatti

Kaali-porkkanasalaatti
Aineet
1/2 kg puna- tai valkokaalia
2-3 porkkanaa
1-2 sipulia

Liemi:
1 1/2 dl väkiviinaetikkaa
1 1/2 dl vettä
1 1/2 dl sokeria
1-1 1/2 tl suolaa
1/2 dl öljyä
1 tl viherpippuria
1 rkl tuoretta hienonnettua timjamia tai 2 tl kuivattua yrttimaustesekoitusta

Valmistus
Leikkaa tai raasta kaali suikaleiksi. Raasta porkkanat karkealla terällä. Leikkaa sipulit kahteen osaan ja siitä edelleen viipaleiksi.
Mittaa kaikki liemen aineet kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kasvikset ja sekoita kunnes seos kiehuu uudelleen. Sulje liesi ja anna kiehua kannen alla jälkilämmöllä 2-3 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja jätä seos kannen alle jäähtymään.
Pane salaatti liemineen sopivan kokoisiin purkkeihin. Tarjoa liha- ja kalaruokien lisäkkeenä.
Salaatti

Share Share Share

Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät