Päivän vitsi
Metsäkämpän kokki ei ollut mikään hyvä ruoanlaittaja. Sen huomasivat työntekijätkin ja olivat häneen aina tyytymättömiä. Kerran eräs heistä kuitenkin halusi yrittää olla hänelle mieliksi: Tänään hernekeitto oli todella maukasta ja hyvää. Häpeä! huusi kokki. Sehän oli lanttulaatikkoa!
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1942Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1816Joulukalkkuna
1758Lipeäkala uunissa
1559Nopea pizzapohja leivinjauheella
1050Waldorfin salaatti
1038Kinkun kuorrutus
1030Vanhan ajan Rexkakku
867Uunihauki
805Broilerilasagne
794Tonnikalapastasalaatti

Viininlehtikääryleet
Aineet
250 g (40 kpl) viininlehtiä 
1 ½ dl oliiviöljyä 
2 dl riisiä (pitkäjyväistä tai basmati) 
3 sipulia 
(3-4 rkl pinjansiemeniä) 
1 dl sitruunan mehua 
nippu persiljaa 
 suolaa 
 pippuria  
 (pimentaa) 
Valmistus
Viininlehtiä saa Suomessa säilykkeinä.
Levitä viininlehdet talouspaperin päälle valumaan. Hienonna sipuli. Kuumenna puolet 3/4 oliiviöljystä. Kuullota siinä ensin sipulisilppu ja lisää riisit, pippuri (pimenta) ja suola (sekä pinjansiemenet joko kokonaisina tai rouheena). Sekoita ja anna hautua 10 minuuttia (varo polttamasta pohjaan). Lisää sitruunan mehua ja sekoita. Lisää vettä n. 2 dl. Jatka haudutusta kunnes vesi on haihtunut, mutta jätä riisit koviksi. 
Aseta teelusikallinen täytettä viininlehdelle ja kääri. Laita kääryleet tiiviisti kattilaan, jonka pohjalle kannattaa laittaa repaleiset lehdet estämään pohjaan ottamisen. Lisää kattilaan loput sitruunanmehusta ja oliiviöljystä sekä vettä sen verran, että kääryleet peittyvät. Aseta lautanen kattilaan ylösalaisin estämään kääryleiden liikkumisen. 
Keitä noin tunti hiljaisella lämmöllä Vesi haihtuu lähes tyystin, mutta varo kuitenkin, ettei liikaa, että kääryleet eivät kuivu tai pala pohjaan. Lisää vettä tarpeen mukaan. 
Anna kääryleiden jäähtyä n. tunti. Kääryleet tarjoillaan yleensä kylminä, mutta tämä on makuasia. 
Tarjoa viininlehtikääryleet leivän kanssa. Jos kaipaat kastiketta niin tarjoa jogurttia tai valmista muna-sitruunakastiketta, myös ranskankerma käy. 
Kasvisruoka

Share Share Share

Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät