 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kapteenille oli tullut valituksia, että ruoka oli kehnoa. Hän asteli keittiölle ja maistoi sitä: - Ei tässä keitossa ainakaan mitään vikaa ole, kapteeni totesi kersantille. - Se onkin kahvia, herra kapteeni. |
|
|
| Kananmuna-kasvissalaatti |
|---|
| Aineet | pieni Amerinkansalaatin kerä
6 cm Kurkkua
50 g Ituja
4 Munaa keitettynä
2 dl Retiisiä lohkoina
2 dl Keltaista paprikaa
2 dl Jogurttia maustamattomana
1 rkl Sitruunamehua
Suolaa
Sokeria
3 rkl Voileipäkrassia hienonnettuna
| | | Valmistus | Revi salaatti pieneksi, leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi, retiisit lohkoiksi ja paprika kolmioiksi.
Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset erikseen ja raasta.
Aloita salaatin kokoaminen levittämällä salaattikulhon tai vadin pohjalle ensin salaattia.
Tee iduista pesä salaatin keskelle, asettele ympärille kurkkuviipaleet ja nostele niiden päälle munankeltuaista.
Ripottele sitten ympärille retiisinlohkot, paprikakolmiot ja valkuaisraaste pieninä kekoina.
Sekoita kastikkeen aineet keskenään (jogurtti, sitruunamehu, suola, sokeri ja krassi) ja tarjoa se erikseen. | | Salaatti |

|
|
|
|