 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Metsäkämpän kokki ei ollut mikään hyvä ruoanlaittaja. Sen huomasivat työntekijätkin ja olivat häneen aina tyytymättömiä. Kerran eräs heistä kuitenkin halusi yrittää olla hänelle mieliksi: Tänään hernekeitto oli todella maukasta ja hyvää. Häpeä! huusi kokki. Sehän oli lanttulaatikkoa! |
|
|
| Hedelmäinen salaatti |
|---|
| Aineet | 3 kpl omenaa kuutioina
2 kpl appelsiinia lohkoina
0,5 l hunajamelonia kuutioina
0,5 l viinirypäleitä kuorittuna
4 kpl ananasrenkaita paloiteltuna
1 kpl amerinkansalaatin kerä revittynä
1 dl majoneesia
1 dl Bulgarian jogurttia
1 kpl sitruunamehua
0,5 dl basilikaa hienonnettuna
suolaa
valkopippuria myllystä
| | | Valmistus | Sekoita hedelmäviipaleet keskenään.
Yhdistä kastikkeen aineet ja kaada salaatin joukkoon. Sekoita.
Jäähdytä kylmässä ennen tarjoilua.
Levitä tarjoilukulhoon salaatinlehdet pohjalle ja asettele maustunut salaatti päälle.
Tarjoa alkuruokana tai liha- ja linturuokien lisäkkeenä. | | Salaatti |

|
|
|
|