Päivän vitsi
Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..."
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1947Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1819Joulukalkkuna
1762Lipeäkala uunissa
1562Nopea pizzapohja leivinjauheella
1056Waldorfin salaatti
1042Kinkun kuorrutus
1032Vanhan ajan Rexkakku
869Uunihauki
808Broilerilasagne
798Tonnikalapastasalaatti

Lataa PDF
Haudutetut kasvikset aurinkorannan tapaan
Aineet
0,5 dl  Oliiviöljyä  
1  Maustepaprika  
2-3 kynsi/kynttä  Valkosipulia  
4  Sipulia  
3-4  Tomaattia  
2-3  Paprikaa  
1 kpl  Kesäkurpitsaa  
400 g  Vihreitä papuja pakastettuna  
1  Yrttiliemikuutio  
1-2 dl  Vettä  
1 nippu  Persiljaa  
1 tl  Mustapippuria rouhittuna  
ripaus  Suolaa  
Valmistus
Käsittele kasvikset pannuvalmiiksi. Poista paprikoista kannat ja siemenet ja kuutioi malto. Lohko tomaatit, kuori ja lohko sipulit. Halkaise ja viipaloi kesäkurpitsa. Jos saat mahavaivoja paprikasta, grillaa ne ensin mustille rakkuloille kokonaisina. Jäähdytä ja kuori rakkuloista alkaen, poista siemenet, kanta ja paloittele. Jos kuorit tomaatit, laita ne kulhoon haarukoilla pisteltyinä ja kaada päälle tulikuumaa vettä. Odota hetki kunnes kuori alkaa ratkeilla. Vedä sitten irti kuten keitetyistä perunoista. Jos käytät tuoreita papuja, poista niistä kannat ja kuivat kärjet. Pakastepavuille ei tarvitse tehdä mitään. Ne on puhdistettu ja kiehautettu. Kuumenna öljy ja silppua siihen maustepaprika ja valkosipulinkynnet. Alenna lämpöä ja lisää sipulit sekä tomaatit. Sekoita hauduttaen kymmenen minuuttia tai kunnes sipulit ovat melkein pehmeitä. Lisää paprikat ja kesäkurpitsa. Kypsennä 5-10 minuuttia. Lisää pavut. Sekoita ja murenna sekaan yrttiliemikuutio. Lisää vesi ja silppua joukkoon persilja. Sekoita, kiehauta ja mausta.
Kasvisruoka

Lataa PDF
Share Share Share

Fibudo - tehokkuutta päivään!
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Verkkosivujen osaaja! Worspress sivustot edullisesti!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät