 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Peruna-rucosalaatti |
|---|
| Aineet | 8-10 uutta (tai "vanhaa") perunaa
rucolasalaattia
ripaus suolaa, mustapippuria
Sinappikastike:
1 rkl vahvaa sinappia
1 rkl omenaviinietikkaa
½ dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
½ dl kylmää vettä
| | | Valmistus | Keitä perunat kuorineen. Valmista sillä aikaa kastike. Sekoita ainekset kierrevatkaimella koko ajan pyörittäen niin, että niistä valmistuu sileä, ohut sinappikastike.
Jos perunat ovat vanhoja, kuori ne. Uudet, puhtaaksi harjatut perunat eivät kuorimista kaipaa. Leikkaa kuumat perunat viipaleiksi suoraan kulhon pohjalla odottavaan kastikkeeseen. Nosta haarukalla sekaisin.
Revi rucolasalaatin lehdet joukkoon. Viimeistele maku ripauksella suolaa
ja mustapippuria.
Sinappikastikkeella höystetty salaatti kestää hiukan paremmin kuljetusta kuin esimerkiksi majoneesipohjaiset tai muut "valkoiset" perunasalaatit, jotka vaativat ehdotonta kylmäsäilytystä.
| | Salaatti |

|
|
|
|