Päivän vitsi
Miksi kansanedustajat ovat ihmissyöjien herkkuruokaa? - Ne menevät helposti alas, kun ne on niin hyvin voideltu.
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1942Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1816Joulukalkkuna
1758Lipeäkala uunissa
1559Nopea pizzapohja leivinjauheella
1050Waldorfin salaatti
1038Kinkun kuorrutus
1030Vanhan ajan Rexkakku
867Uunihauki
805Broilerilasagne
794Tonnikalapastasalaatti

Ruskea kastike
Aineet
2 rkl voita tai margariinia
2 rkl vehnäjauhoja
4-5 dl lihalientä, paistolientä tms.
suolaa
pippuria
soijaa
1 rkl tomaattisosetta
Valmistus
1. Sulata rasva paistinpannussa ja ruskista sitä kevyesti.
2. Lisää jauhot ja sekoita.
3. Anna jauhojen ruskistua tasaisesti ja sekoittele niitä tarpeen mukaan.
4. Nosta pannu lieden sivuun jäähtymään hetkeksi.
5. Lisää kylmä liemi samalla kertaa jauhojen päälle ja nosta pannu takaisin liedelle.
6. Sekoita kastiketta niin kauan, että se alkaa kiehua ja sakenee tasaiseksi.
7. Jätä se kiehumaan miedolle lämmölle 5-10 minuutiksi.
8. Lisää mausteet kiehumaan kastikkeen joukkoon.

Onnistut varmasti:

* kun sekoittelet jauhoja ruskistumisen aikana riittävästi.
Rasvassa palaneet jauhot muuttuvat kitkeriksi ja maistuvat kastikkeessa.
* kun lisäät nesteen yhdellä kertaa ja sekoitat sitä niin kauan,
että kastike sakenee ja kiehuu poreillen kauttaaltaan.
* kun maltat keittää kastiketta riittävän kauan. 
Jauhot kypsyvät 5 minuutissa, mutta kastikkeesta tulee maukkaampi,
jos annat sen hiljaa kiehua 10-30 minuuttia.
Pidä kansi pannun tai kattilan päällä, ettei nestettä haihdu liikaa.
Kastike

Share Share Share

Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät