Päivän vitsi
Mies poikkesi takavuosina ravintolaan. Lasi paloviinaa! hän tilaa. Ei käy, sanoo tarjoilija. Herran on otettava myös annos ruokaa. No, tuokaa sitten vaikka omena. Sen on oltava lämmin annos. No, paistakaa se omena sitten!
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1942Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1816Joulukalkkuna
1758Lipeäkala uunissa
1559Nopea pizzapohja leivinjauheella
1050Waldorfin salaatti
1038Kinkun kuorrutus
1030Vanhan ajan Rexkakku
867Uunihauki
805Broilerilasagne
794Tonnikalapastasalaatti

Peruna-kinkkupiiras
Aineet
5 dl vehnäjauhoja
150  g voita  ja leivontamargariinia
1/2 tl suolaa
1/4 tl  valkopippuria
1 muna
2 dl vettä
4 perunaa
300 g savukinkkua
3-4 dl juustoraastetta
4 munaa 
2 dl kermaa
ripaus suolaa ja valkopippuria 
1/2 tl muskotti pähkinää
Valmistus
Sekoita jauhot ja kuutioksi leikattu rasva monitoimikoneessa tai sähkövatkaimella. Lisää mausteet, muna ja vesi. Sekoita taikina tasaiseksi palloksi ja nosta noin puoleksi tunniksi kylmään kelmuun käärittynä. Kuori ja viipaloi sillä aikaa perunat ohuiksi viipaleiksi ja savukinkku suikaleiksi. Kaaviloi taikina pyöreäksi levyksi ja nosta sopivankokoiseen piirasvuokaan pohjalle ja reunoille. Levitä päälle perunaviipaleet, juustoraaste ja kinkku kerroksittain. Sekoita munat, kerma ja mausteet ja kaada seos perunoiden päälle. Ripauta pintaan hiukan vielä juusto raastetta ja kypsennä piirasta uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia.
Piirakka, Lakkiaiset

Share Share Share

Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät