 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Asiakas lukee ruokalistaa pystymättä tekemään päätöstään. Lopulta hän sanoo: Tuokaa minulle rapuvoileipä. Valitettavasti meillä ei nyt ole muita äyriäisiä kuin munia. |
|
|
| Saksalainen perunasalaatti |
|---|
| Aineet | 6-8 perunaa
1 purjo
2 herkkukurkkua
Kastike:
1/2 dl öljyä
1/2 dl valkoviinietikkaa
1-2 rkl sinappia
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria ruohosipulia tai persiljaa
| | | Valmistus | Keitä perunat kuorineen juuri ja juuri kypsiksi. Kuori jäähtyneet perunat ja kuutiot tai viipaloi ne. Halkaise, pese ja hienonna purjo. Leikkaa kurkku kuutioiksi. Pane ainekset tarjoilukulhoon. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada salaatin joukkoon. Koristele silputulla ruohosipulilla ja kapriksella. Tarjoile kirpeä salaatti esim. paistetun bratwurstin, kabanossipalojen tai pekoniin käärittyjen ja uunissa paistettujen nakkien kanssa. | | Kansainvälinen keittiö, Uusivuosi, Saksa |

|
|
|
|