 |
|  |
 |
Päivän vitsi |
Asiakas tutki ruokalistaa: Luulen, että otan porsasta. Mutta siinä ei saa olla liikaa rasvaa. Eikä liikaa suolaa. Mutta ei se mautonkaan saa olla. Sitten se ei saa olla liian kypsää, muttei raakaakaan. Hyvä on, sanoi tarjoilija, ja mihin veriryhmään sen porsaan täytyy kuulua? |
|
|
Makkaralasagne |
---|
Aineet | 250 g lasagnelevyjä
Valkokastike:
50 g voita
3/4 dl vehnäjauhoja
8-10 dl maitoa
suolaa, viherpippuria
150-200 g emmentaljuustoa raastettuna
Makkaraseos:
200 g balkanmakkaraa
2-3 sipulia
1 tlk säilöttyjä tomaatteja
1-2 valkosipulin kynttä
n. 2 dl vettä
pizzamaustetta, suolaa, valkopippuria | | Valmistus | Tee valkokastike: sulata voi, lisää joukkoon vehnäjauhot ja anna kiehahtaa. Lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen. Anna kastikkeen kiehua 1-2 minuuttia. Mausta kastike ja sekoita joukkoon juustoraastetta, mutta jätä osa kuitenkin pinnalle ripoteltavaksi.
Tee makkaraseos: leikkaa makkara pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipulit ja ruskista ne kevyesti. Lisää joukkoon tomaatit liemineen ja puserretut valkosipulin kynnet sekä vesi. Anna seoksen hautua liedellä 5-10 minuuttia. Mausta seos ja lisää joukkoon makkarakuutiot. Levitä voidellun vuoan päälle makkaraseosta, lado päälle lasagnelevyjä vieri viereen sekä päällimmäiseksi valkokastiketta. Tee samanlaisia kerroksia 3-5 vuoan koosta riippuen. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Jos on aikaa, anna kastikkeen imeytyä lasagnelevyihin puoli tuntia. Kypsennä ruoka 175 asteessa 40-45 minuuttia. Anna ruoan vetäytyä ennen tarjoilua 5-10 minuuttia uunista ottamisen jälkeen. | Makaroniruoka |

|
|
|
|