Päivän vitsi
Miksi kokki sai potkut? Hän oli patalaiska.
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1942Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1816Joulukalkkuna
1758Lipeäkala uunissa
1559Nopea pizzapohja leivinjauheella
1050Waldorfin salaatti
1038Kinkun kuorrutus
1030Vanhan ajan Rexkakku
867Uunihauki
805Broilerilasagne
794Tonnikalapastasalaatti

Tonnikala-anjovislasagne
Aineet
250 g lasagnelevyjä

Valkokastike:
50 g voita
3/4 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
valkopippuria
1-2 valkosipulin kynttä
anjovislientä
150-200 g raastettua emmentaljuustoa
1-2 tlk tonnikalaa
1 rasia anjovisfileitä
1 pieni purjo
Valmistus
Sulata voi, lisää joukkoon vehnäjauhot ja anna kiehahtaa. Lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen, anna kastikkeen kiehua 1-2 minuuttia. Mausta kastike sopivaksi valkopippurilla, valkosipulilla sekä anjovisliemellä. Lisää joukkoon puolet juustoraasteesta.
Peitä voidellun uunivuoan pohja valkokastikkeella ja lado päälle kerros lasagnelevyjä taittaen ne vuoan koon mukaan. Levitä päälle valkokastiketta, tonnikalaa, anjovisfileitä sekä purjorenkaita. Tee 3-5 samanlaista kerrosta vuoan koosta riippuen. Levitä päällimmäiseksi valkokastiketta. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Jos on aikaa, anna kastikkeen imeytyä lasagnelevyihin puoli tuntia. Kypsennä ruoka 175 asteessa 40 -45 min. Anna ruoan vetäytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.
Makaroniruoka

Share Share Share

Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät