Päivän vitsi
Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..."
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1955Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1827Joulukalkkuna
1767Lipeäkala uunissa
1565Nopea pizzapohja leivinjauheella
1060Waldorfin salaatti
1050Kinkun kuorrutus
1037Vanhan ajan Rexkakku
871Uunihauki
814Broilerilasagne
800Tonnikalapastasalaatti

Lataa PDF
Sienilasagne
Aineet
n. 250 g lasagnelevyjä
Juustokastike:
8 dl kasvislientä kuutioista
1pkt sulatejuustoa 
1dl vettä
1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kermaa

Sieniseos:
5 dl hienonnettuja sieniä
2 sipulia
1 paprika tai 3 tomaattia
1-2 valkosipulin kynttä
mustapippuria, (suolaa)

Pinnalle:
raastettua emmentaljuustoa
Valmistus
1. Leikkaa sulatejuusto pieniksi kuutioiksi.
2. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi ja sekoita joukkoon juustokuutiot.
3. Anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes juusto on sulanut.
4. Sekoita veden joukkoon vehnäjauhot esimerkiksi pienessä purkissa ravistaen, lisää juustoseokseen ja anna kiehahtaa. Kaada
 kerma joukkoon.
5. Ruskista sienet, hienonnetut sipulit ja kuutioitu paprika kevyesti pannulla.
6. Mausta seos puserretuilla valkosipulin kynsillä ja mustapippurilla. Tarkista suolan määrä.
7. Levitä voidellun vuoan pohjalle juustokastiketta, lado päälle
 lasagnelevyjä vieri viereen ja pane levyille sieniseosta.
8. Tee samanlaisia kerroksia 3-5 vuoan koosta riippuen.
9. Levitä päällimmäiseksi juustokastiketta ja ripottele pinnalle
 juustoraastetta. Jos on aikaa, anna kastikkeen imeytyä lasagne-
 levyihin noin puoli tuntia.
10.Kypsennä ruoka 175° 40-45 minuuttia. Anna ruoan vetäytyä ennen tarjoilua 5-10 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.
Makaroniruoka, Sienet

Lataa PDF
Share Share Share

Fibudo - tehokkuutta päivään!
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Verkkosivujen osaaja! Worspress sivustot edullisesti!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät