 |
|  |
 |
Päivän vitsi |
Tarjoilija, onko tämä todella häränhäntäkeittoa? On kyllä. No voisitteko te viedä sen takaisin keittiöön ja antaa härän uittaa häntäänsä siinä vielä hetken? |
|
|
Juustoinen perunalohilaatikko |
---|
Aineet | 8-10 perunaa
1-2 porkkanaa
1-2 sipulia
100-200 g graavia kirjolohta tai savukalaa
½-1 dl silputtua tilliä tai ruohosipulia
3 dl maitoa
1 rasia sulatejuustoa
(1 prk piparjuurella maustettua tuorejuustoa)
1 tl rouhittua viherpippuria tai 1/4 tl valkopippuria
suolaa | | Valmistus | 1. Kuori perunat, porkkana ja sipuli. Halkaise kasvikset, pane halkaistu
pinta työlautaa vasten ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.
2. Levitä puolet viipaloiduista kasviksista voideltuun laakeaan vuokaan.
3. Levitä päälle ohuet kalaviipaleet sekä tillisilppu ja loput kasvisviipaleet.
4. Mittaa kattilaan maito ja sulatejuusto nokareina sekä tuorejuusto, tuore-
juusto ei ole välttämätön.
5. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes juusto on sulanut. Mausta
rouhitulla viherpippurilla ja suolalla. Kaada seos vuokaan.
6. Kypsennä ruokaa 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla noin 1 tunti
15 minuuttia.
Vaihtoehto kalalaatikolle:
Voit valmistaa halutessasi ruoan ilman kalaa, käytä silloin piparjuurella
maustetun tuorejuuston asemesta yrittituorejuustoa ja vaihda tilli ruoho-
sipuliin tai persiljaan. Kasvislaatikko sopii erilaisten liharuokien kanssa tarjottavaksi.
| Kalaruoka |

|
|
|
|