 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Kasslertaskut |
|---|
| Aineet | Porsaan grillikassleria, juustoja mielesi mukaan ja/tai ananaspaloja ja/tai kuivattuja luumuja
| | | Valmistus | Leikkaa porsaan grillikasslerista noin 4 cm paksuisia viipaleita. Tee
viipaleen keskelle viilto, joka ulottuu yli puolen välin. Täytä näin syntynyt
tasku mielihalujesi mukaan esimerkiksi tuorejuustoilla. Voit myös
käyttää ananaspaloja tai kuivattuja luumuja. Grillaa taskut kauniin väriseksi.
Kääri taskut folioon ja jatka kypsentämistä grillissä vielä noin 30 minuuttia.
| | Liharuoka |

|
|
|
|