 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..." |
|
|
| Tonnikala 2 |
|---|
| Aineet | 1 tlk tonnikalaa vedessä
1 tlk (n. 1,5 dl) ranskankermaa
puolikas sitruuna
suolaa
valkopippuria | | | Valmistus | Laita tonnikala vesineen pieneen kattilaan ja kattila levylle. Murenna kala
haarukalla aivan hienoksi veden joukkoon. Kun kala on lämmennyt (siitä
nousee höyryä), lisää ranskankerma joukkoon pienissä erissä koko ajan
sekoittaen. Anna seoksen kiehua hiljaa pari-kolme minuuttia. Ota kattila
levyltä ja purista joukkoon hieman sitruunamehua. Lisää ripaus suolaa ja
valkopippuria. Sekoita.
Kastike sopii hyvin riisin tai pastan kanssa syötäväksi.
Tähteeksi jäänyt kastike maistuu myös kylmänä vaalean leivän päällä. | | Liharuoka |

|
|
|
|