 |
|  |
 |
| Päivän vitsi |
| Asiakas tutki ruokalistaa: Luulen, että otan porsasta. Mutta siinä ei saa olla liikaa rasvaa. Eikä liikaa suolaa. Mutta ei se mautonkaan saa olla. Sitten se ei saa olla liian kypsää, muttei raakaakaan. Hyvä on, sanoi tarjoilija, ja mihin veriryhmään sen porsaan täytyy kuulua? |
|
|
| Rakuuna broileria |
|---|
| Aineet | Marinadi:
1/ dl öljyä
2 tl hunajaa tai siirappia
2 tl sinappijauhetta
1/2:n sitruunanmehu
rakuunaa
Paistamiseen:
voita ja rouhittua mustapippuria
Kastike:
2 dl vettä
1 kanaliemikuutio
1 dl kermaa
rakuunaa | | | Valmistus | Vatkaa marinadiainekset keskenään. Kääntele rintafileepalat marinadissa, peittele astia ja pane se kylmään noin vuorokaudeksi.
Sulata pannulla voita. Kun se kuohahtaa, ripottele siihen mustapippuria. Paista fileet nopeasti kauniin ruskeiksi. Lisää kanaliemi ja kääntele fileitä ahkerasti kunnes neste on alkanut hieman haihtua.
Kaada kerma pannulle, lisää rakuuna ja kääntele fileitä pari kertaa kastikkeessa. Ruuan kypsentäminen kestää kymmenisen minuuttia.
Tarjoa riisin sekä rakuunalla ja voisulalla maustettujen porkkanasuikaleiden kanssa. | | Liharuoka |

|
|
|
|