Päivän vitsi
Juoppo kokki ryöppäsi itsensä hengiltä !!
10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
1942Hanhipaisti Hauhalan tapaan
1816Joulukalkkuna
1758Lipeäkala uunissa
1559Nopea pizzapohja leivinjauheella
1050Waldorfin salaatti
1038Kinkun kuorrutus
1030Vanhan ajan Rexkakku
867Uunihauki
805Broilerilasagne
794Tonnikalapastasalaatti

Porsaanfilee
Aineet
400-600 g possun fileetä
mustapippuria suoraa myllystä
2-3 dl ranskankermaa tai kuohukermaa
öljyä/voita

Marinadi:

0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl öljyä
2-3 murskattua valkosipulinkynttä
rose- ja pippurisekoitusta
Valmistus
Sekoita marinadi pakastepussiin ja laita filee marinoitumaan jääkaappiin noin 2-3 tunniksi. Kääntele muutaman kerran muovipussia marinoinnin aikana. Ota liha jääkaapista noin puolituntia ennen paistamista. Anna olla vielä hetki marinadipussissa. 

Ruskista öljy-voiseos kannellisessa kasarissa. Ota filee pois marinadista. Älä pyyhi fileetä vaan laita sellaisenaan paistinpannulle, varo räiskeitä. Ruskista filee molemmin puolin kauniin ruskeaksi. Vähennä lämpöä ja jätä kannen alle kypsymään, noin 15 minuutiksi. Koita kypsyys pistämällä lihaan haarukalla. Jos lihasneste on punaista jatka paistamista vielä hiukan.

Kaada kerma kasariin kiehauta ja lisää mustapippuria suoraan myllystä. Tarkista maku lisää suolaa tai soijakastiketta, jos on tarpeen. Ota filee pois kastikkeesta ja leikkaa siivuiksi. Kaada kastike fileesiivujen päälle tai tarjoa erikseen.

Tarjoa valkosipuliperunoiden tai ranskanperunoiden kanssa.
Liharuoka

Share Share Share

Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä
Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri
RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät