SUPERKOKKI - Herkkupaketti portaali

Päivän vitsi

10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
3093Hanhipaisti Hauhalan tapaan
2411Joulukalkkuna
2322Lipeäkala uunissa
2260Nopea pizzapohja leivinjauheella
1751Waldorfin salaatti
1568Kinkun kuorrutus
1547Vanhan ajan Rexkakku
1439Kulinaristin paras makkarakastike
1406Uunihauki
1400Broilerilasagne


Jäätelökakku
Aineet 2 kpl Munaa
0,5 dl Sokeria
0,5 dl Kaakaota
0,5 dl Vehnäjauhoa
2 l Kahvikermaa
16 kpl Keltuaista
4 dl Sokeria
200 g Mantelia jauhettuna
0,5 dl Instant-kahvia
1 dl Sokeria
1 dl Vettä
1 dl Punssia
3 dl Aprikoosisosetta
Valmistus Valmista ensin kakkupohja. Vaahdota munat ja sokeri.
Siivilöi joukkoon kaakaojauhe ja vehnäjauhot. Sekoita varovasti nostellen muna-sokerivaahdon joukkoon.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun noin 20 cm halkaisijaltaan olevaan kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa noin 20 min. Jäähdytä.
Valmista jäätelöpohja. Sekoita munat ja sokeri keskenään.
Kiehauta kerma kattilassa ja lisää se muna-sokeriseokseen. Kaada seos takaisin kattilaan ja saosta varovasti liedellä tai vesihauteessa.
Jaa saostunut jäätelöpohja kahtia ja mausta toinen puoli mantelijauheella ja toinen puoli vesitilkkaan sulatetulla Instant-kahvilla. Jäähdytä.
Valmista jäätelöt vuorotellen jäätelökoneessa.
Leikkaa kakkupohja ohuiksi kerroksiksi (4-5).
Vuoraa kakun paistovuoka tuorekelmulla ja kokoa kakku siihen.
Keitä vedestä ja sokerista liemi ja mausta punssilla. Kostuta pohja sokeriliemellä ja voitele aprikoosisoseella.
Levitä seuraavaksi mantelijäätelökerros ja peitä taas kakkulevyllä. Kostuta ja voitele aprikoosisoseella ja täytä seuraavaksi kahvijäätelöllä. Levitä jäätelökerroksia vuorotellen kunnes vuoka on täynnä.
Jätä jäätelökerros päällimmäiseksi.
Peitä vuoka hyvin ja vie pakastimeen.
Ota jäätelökakku pakastimesta 10 min. ennen tarjoilua temperoitumaan.
Kumoa ja koristele esim. kermavaahtoruusukkeilla ja sitruunamelissalla tai vaikkapa syötävillä kukilla.
Leivonnainen, Äitien- tai isänpäivä, Lastenkutsut,

Share Share Share

Business Tipps sovellus puhelimeesi!
Aforismit sovellus puhelimeesi! Kun haluat muistaa henkilöä! Kun haluat nspiroitua elämän viisauksista! Käännä hetki ajatuksesi kohti syvempää merkitystä. Lataa Aforismit sovellus ja löydä jokaiselle päivällesi oivalluksia ja oivalluksia.
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Vitsikirja sovellus Android puhelimelle!
Nimipäivä


Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri


RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät