SUPERKOKKI - Herkkupaketti portaali

Päivän vitsi

10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
2904Hanhipaisti Hauhalan tapaan
2220Joulukalkkuna
2132Lipeäkala uunissa
1964Nopea pizzapohja leivinjauheella
1546Waldorfin salaatti
1407Kinkun kuorrutus
1378Vanhan ajan Rexkakku
1271Kulinaristin paras makkarakastike
1246Uunihauki
1231Broilerilasagne


Kreikkalainen piirakka - Baklava
Aineet 1/2 fillotaikinaa (225)
100 g mantelirouhetta
3 tl sokeria
2 tl kanelia
100-150 g voita tai margariinia

sokerisiirappi:
4 dl sokeria
2 1/2 dl vettä
3 rkl sitruunamehua
sitruunan kuori
kanelitanko
kokonainen neilikka
Valmistus 1. Voitele uunivuoka ja sulata rasva. Sekoita mantelirouhe,
sokeri ja kaneli keskenään. Laita fillotaikinalevyt uunivuokaan
niin, että voitelet jokaisen levyn sulatetulla rasvalla. Kahden
kerroksen jälkeen levitä manteliseos ja jälleen kaksi
taikinalevyä, jotka voitelet rasvalla. (Eli kaksi levyä, jonka
jälkeen manteliseos ja jälleen kaksi levyä ja manteliseos ja
viimeiseksi vielä päällimmäiseksi kaksi levyä).
2. Valmista siirappiseos keittämällä aineksia kattilassa liedellä 5 minuutin ajan.
3. Leikkaa päällimmäisten levyjen pinta veitsellä varovasti
neliöiksi ennen uuniin laittamista. Paista uunissa 200 asteessa
noin 30 minuuttia, niin että piiras saa kauniin värin. Anna
piirakan jäähtyä. Valele jäähtynyt baklava siirappiseoksella ja
anna vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Nauti
kreikkalaisen kahvin kera.

Jälkiruoka, Kreikka,

Share Share Share

Business Tipps sovellus androidille!
Casamedia - digimaailman moniosaaja!
Tietotekniikan ammattilainen!
Nimipäivä


Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri


RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät