Sipuli-homejuustotorttu |
Aineet |
Pohja: 100g margariinia 2 ½ dl vehnä- tai sämpyläjauhoja ½ tl suolaa 1 tl leivinjauhetta 1 dl juustoraastetta 2 rkl maitoa Täyte: 700-800g sipulia 75-100 g sinihomejuustoa 1-2 dl emmentaljuustoraastetta 2 munaa 1 dl maitoa 1 rkl vehnäjauhoja 1 tl sokeria ripaus valkopippuria ripaus suolaa | |
Valmistus |
1. Sekoita käsin keskenään pehmeä rasva, kuivat aineet ja juustoraaste. 2. Lisää maito ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina jauhotetun käden avulla piirasvuoan pohjalle ja reunoille (vuoan halk. 25-27 cm). Anna jähmettyä kylmässä sen aikaa kun valmistat täytteen. 3. Kuori sipulit, leikkaa ne puolikkaiksi ja siitä edelleen ohuiksi viipaleiksi. 4. Hauduta sipuleja tilkassa öljyä miedolla lämmöllä sekoittaen kunnes ne ovat läpikuultavia, mutta älä ruskista. Anna jäähtyä. 6. Sekoita jäähtyneiden sipulien joukkoon pieniksi kuutioiksi leikattu tai murusteltu sinihomejuusto, juustoraaste, munat, maito, vehnäjauho ja mausteet. 7. Paista piiraspohjaa 200 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla noin 10 min. 8. Levitä täyte piiraspohjalle ja jatka paistamista vielä 25-30 min. |
Kasvisruoka, Piirakka, | |
|
|
|
|