SUPERKOKKI - Herkkupaketti portaali

Päivän vitsi
Asiakas oli jo odottanut annostaan pitkään kun hovimestari käveli ohi. Hän kysyi: Kuulkaas, mahtoiko se tarjoilija lähteä ostamaan ruokatarpeita?

10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
12837Rosson salaattikastike
9841Vappulohi
9755Nopea pizzapohja leivinjauheella
9656Pizza-pohja leivinjauheella
9485Hanhipaisti Hauhalan tapaan
9028Joulukalkkuna
8571Lipeäkala uunissa
8562Kuivalihavelli
7845Barbecued ribs - Grillikylki
6987Broilerilasagne


Marinoitu kasvissalaatti
Aineet 1 nippu varhaisporkkanoita
½ nippua varhaissipulia
1 nippu retiisejä
1 rasia tuoreita herkkusieniä
Marinointiliemi:
½ dl öljyä
½ dl hunaja-omenaviinietikkaa
1 rkl hunajaa
10 tuoretta hienonnettua basilikanlehteä
muutama kierros mustapippuria myllystä
noin ½ tl aromisuolaa
Koristeeksi:
tuoreita basilikanlehtiä
Valmistus Leikkaa porkkanat, sipulit, retiisit ja herkkusienet ohuiksi viipaleiksi.
Kypsennä porkkanaviipaleita 1 minuutti mikrossa tai liedellä 2 minuuttia pienessä vesitilkassa.
Sekoita öljyn joukkoon kaikki muut marinadin aineet.
Asettele kasvikset omiin ryhmiinsä vadille ja kaada päälle marinadi.
Anna maustua kylmässä 1-2 tuntia. Koristele salaatti ennen tarjoilua tuoreilla basilikanlehdillä.

Salaatti, Kasvisruoka, Sienet,

Share Share Share

Laadukkaat kotisivut ammattilaiselta!
Sananlaskut ohjelmisto Windows puhelimeesi!
Aforismit ohjelmisto Windows puhelimeesi!
Nimipäivä


Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri


RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät