SUPERKOKKI - Herkkupaketti portaali

Päivän vitsi
Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..."

10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
7730Nopea pizzapohja leivinjauheella
7214Hanhipaisti Hauhalan tapaan
6686Joulukalkkuna
6536Lipeäkala uunissa
6026Barbecued ribs - Grillikylki
5272Waldorfin salaatti
5209Uunihauki
5203Vanhan ajan Rexkakku
5109Kinkun kuorrutus
4949Broilerilasagne


Herkuttelijan salaatti
Aineet 1-2 salaattisikuria tai punasikuria
2-3 dl kirsikkatomaatteja tai nippu retiisejä
1 pieni kukkakaali
2-3 lehtisellerin vartta
1 rasia (200 g) tuoreita herkkusieniä

Kastike:
1 pieni sipuli
75 g sinihomejuustoa
1 prk kermaviiliä
noin 1 tl kokonaisia viherpippureita
2 rkl sitruunamehua
2 tl fariinisokeria tai sokeria
Valmistus 1. Leikkaa salaattisikuri 1-2 cm levyisiksi paloiksi. Irrottele kukkakaalin kukinnot pieniksi osiksi.
2. Leikkaa lehtisellerin varret ja herkkusienet viipaleiksi
3. Sekoita salaatin aineet keskenään.
4. Leikkaa kastiketta varten sipuli mahdollisimman hienoksi sipuliksi.
5. Sekoita sipulin joukkoon esim. haarukalla sinihomejuusto.
6. Lisää seos kermaviiliin ja mausta kastike hienonnetulla viherpippurilla, sitruunamehulla ja fariinisokerilla. Tarjoa kastike erikseen.
Salaatti, Sienet,

Share Share Share

Laadukkaat kotisivut ammattilaiselta!
Sananlaskut ohjelmisto Windows puhelimeesi!
Aforismit ohjelmisto Windows puhelimeesi!
Nimipäivä


Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri


RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät