SUPERKOKKI - Herkkupaketti portaali

Päivän vitsi
Kulkuri istahti nälissään puunjuurelle. Hän risti kätensä pyytäen: "Anna Jumala minulle ruokaa." Yhtäkkiä alkoi taivaasta tippua kulkurin eteen pieniä lihanpaloja. Kulkuri söi niitä hyvällä ruokahalulla. Kun ruuantulo loppui, kulkuri risti jälleen kätensä kiittääkeen Jumalaa. Samalla hän nosti katseensa ylös päin ja näki spitaalisen istuvan puun oksalla sormiaan nyhtäen ja hokevan: "Rakastaa, ei rakasta..."

10 Luetuinta reseptiä
KatsottuNimi
8974Nopea pizzapohja leivinjauheella
8771Rosson salaattikastike
8299Hanhipaisti Hauhalan tapaan
7895Pizza-pohja leivinjauheella
7753Joulukalkkuna
7456Lipeäkala uunissa
6791Barbecued ribs - Grillikylki
6065Uunihauki
6049Waldorfin salaatti
6047Vanhan ajan Rexkakku


Lammas-riisivartaat
Aineet 600 g jauhettua lampaan lihaa
2 dl keitettyä riisiä (noin 1/2 dl riisiä raakana)
1 sipuli
2-4 valkosipulinkynttä
2 munaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl paprikaa
1/4 tl mustapippurirouhetta
Paistamiseen: 1-2 rkl voita tai margariinia
Lisäksi: pitkiä bambutikkuja
Valmistus Keitä riisi ohjeen mukaan vähässä vedessä kypsäksi ja jäähdytä. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet hienoksi.

Sekoita jauhelihaan riisi, sipulisilppu, munat ja mausteet. Vaivaa seos hyvin ja muotoile siitä kostutetuin käsin soikeita pullia ja paista ne miedossa lämmössä paistinpannussa joka puolelta. Jätä pihvit hautumaan, kunnes muut ruoat ovat valmiita. Pujota ne bambuvartaisiin ja tarjoa kasvisten ja soseen kanssa.
Liharuoka, Pääsiäinen,

Share Share Share

Laadukkaat kotisivut ammattilaiselta!
Sananlaskut ohjelmisto Windows puhelimeesi!
Aforismit ohjelmisto Windows puhelimeesi!
Nimipäivä


Työkalut
Lämpötilamuunnin

Painoindeksilaskuri


RUUANLAITTO-OHJEITA
Viinerin teko
Hunajakarkit
Mämmi
Appelsiinirahka
Pizza
Pyttipannu
Tonnikalamunakas
Kakun teko-ohje
Lasagne
Puuron teko
Sienikastike-pihvit
Etusivu Etusivulle Tapahtumakalenteri Kontaktihaku Ohjelmisto Mainonta Yhteistyö Suosituimmat Satunnaisresepti Reseptihaku Casamedia Palaute Julkkisten reseptit Reseptiryhmät Etusivulle Kirjaudu ulos Palaute Linkit Oma keittokirja Kuvat Lisää resepti Linkit Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Linkit Anna palautetta Lisää suosikkeihin Lataa näytönsäästäjä Tapahtumat Kuvat Reseptit Käyttäjät